Ihmiseltä ihmiselle -palvelua

Olen Aku Mattila. Visualisti Lahdesta. Päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja perustin oman yrityksen vuonna 2016.

Kahdeksan vuoden aikana Lahden ammattikorkeakoulussa palvelumuotoilijana ja projektipäällikkönä olen kohdannut lukuisan määrän yrityksiä, opiskelijoita ja erilaisia yhteistyökumppaneita. Olen oppinut valtavasti ja saanut paljon positiivista palautetta tekemästäni työstä. Se antoi itsevarmuutta ja hyvää buustia yritykseni perustamisaikeille.

Tarjoan yrityksessäni monipuolisia palveluita nettisivujen suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta palvelumuotoiluun ja valokuvaukseen.

Yritykseni ytimessä on asiakaskokemus. Se tarkoittaa sataprosenttisesti tyytyväisiä asiakkaita. En halua tyytyä muuhun. Koen, että olen saanut Lahden ammattikorkeakoulusta ja Vakuutusyhtiö If:stä hyvät valmiudet toimia palvelumuotoilijana, mikä auttaa ajattelemaan käyttäjälähtöisesti asiakasprojekteissa. Haluan antaa asiakkailleni ihmiseltä ihmiselle -palvelua.

Kuinka voin auttaa?